|
Post by Varpu Kivikko on Nov 14, 2016 19:37:25 GMT
Tallin omistajan arkea - mietteitä elämästä hevosen ehdoilla-
|
|
|
Post by Varpu Kivikko on Nov 14, 2016 19:37:58 GMT
Varsanmetsästystä 17. toukokuuta 2016 Voi että miten mua jännitti tallin avaaminen kaikelle kansalle. Eniten ehkä juurikin se, että mitä muuta tuumivat tallista, mitä he sanovat. Eihän sitä saisi oikeastaan miettiä. Jokainen tekee sitä omaa juttuaan tavallaan ja tämä on se minun juttu, minun hevoseni ja minun tallini, jonne otan kuitenkin mielellään myös muita hevosihmisiä mukaan. No kuitenkin saimme oikein lämpimän vastaanoton ja samalla kutsun Susikallioon katsomaan kevään aikana syntyneitä varsoja. Siis niinkun iik!! Muutama varsakuva oli tallin omistajalla Vionalla puhelimessaan ollut ja tänään sitten suuntaisin Susikalliota kohden, etsimään meidän talliin varsaa, josta kouluttaa Varpulan monitaituri ja ruusukehai.
Pakkasin tarvittavat kamat, kuten eväät ja jopa Oton matkaan, jotta saisin myös häneltä jotain mielipidettä, että kannattaako minun mistään varsasta tarjota ollenkaan. Ja kun auto oli pakattu, minä ja Otto autossa, sekä valmistauduttu pitkään ajomatkaan, niin saatoimme kaasuttaa pois pihasta. Parin tunnin ajon jälkeen pysähdyimme kahville, vaihdoimme kuskia ja matka jatkui. Vielä toisen mokoman jälkeen olimme perillä määränpäässämme Susikalliossa.
Viona saapui iloisesti tervehtien vastaan ja Otto kätteli häntä, sillä he olivat vasta ensituttuja. Suuntasimme suoraan asiaan, eli raahasimme Oton kanssa ajomatkasta jäykät itsemme varsapihattoon Vionan opastuksella. Siellä pienokaiset olivatkin juuri ruoka-aikaan syömässä ja päätin heti, että sitä pientä oriahmattia emme meille ottaisi, vaikka se kovin söpö olikin. Pikkuhiljaa varsat lähtivät liikkeelle ja saimme Vionalta hyvin monipuoliset selostukset melkein jokaisen hevosen suvusta ja kapasiteetista. Varsat oli nimetty hauskasti tulivuorien mukaan ja Viona lopuksi sitten suositteli meille orivarsaa nimeltä Kaldera ja tammavarsaa nimeltä Karthala. Tammavarsalla oli hieman erikoisempi suku ja minusta tuntuu, että se oli tekijä mikä iski sitten loppujen lopuksi minuun. Kun mietin tarkemmin vielä meidän omaa hevoskatrasta, niin yksi hevostamma sinne vielä tarvittaisiin. Tai no poniori/ruuna voimaahan me talliin tarvittaisiin, mutta vielähän meille tämän varsan jälkeen yksi hevonen mahtuu.
Oton kanssa käydyn keskustelun jälkeen en enää empinyt sen enempää vaan jätin tarjousta Karthalasta. Tamman vanhempien puolesta kapasiteetti yltää varmasti pitkälle, niin koulu, kuin estepuolellakin ja miellyttävän luonteen takia, se on varmasti mukava kouluttaa. Viona lupasi ilmoitella meille sitten onko tarjouksemme hyväksytty. Jatkoimme vielä pienen kierroksen Susikalliossa, esimerkiksi tutustuen Karthala-varsan vanhempiin. Pian suuntasimmekin jo kotiin, sillä ajettavaa takaisin oli vielä toiset neljä tuntia.
|
|
|
Post by Varpu Kivikko on Nov 14, 2016 19:38:35 GMT
Syysjärjestelyjä 8. lokakuuta 2016 Raahasin itseni talliin eilisen hieman venähtäneen illan jälkeen. Mieheni kanssa oltiin siemailtu viiniä Varpulan hyvän alun kunniaksi ja juteltiin niin pitkään, että nyt väsytti. Tätä se kuitenkin on tämä yrittäjäelämä, kun pitää herätä viideltä ja suunnata viimeistään kuudeksi aamutalliin. Onneksi Olga odotteli minua jo tallissa ja hän oli ehtinyt puolelle hevosista antaa myös aamuruoat. Minä lupauduin ruokkimaan toisen puolikkaan, kun Olga lähti heittämään syöneitä hevosia pihalle. Tänään eläinlääkäri kävisi tarkistamassa jokaisen hevosen peruskunnon ja tsekkaamaan hoitojen tarpeet, sekä rokottamassa muutaman hevosen. Viimeisen ponikaksikon Ziun ja Wimman pihalle heitettyäni kävin vielä pihaton poneille viskaamassa olemattomat ruokansa ja pääsinkin suoraan paperikasojen kimppuun, kun Ottokin oli kehdannut saapua tallille siivoamaan karsinoita Olgan kanssa.
Etsin jokaisen hevosen rokotustodistuksen ja paperit, josta selvisivät hevosten aikaisemmat toimenpiteet. Tänään Pihla, Sylvi ja Boo saivat rokotuksen. Ihan kädet hikosivat, kun tajusin, että taas tulee sellaista tappelua Sylvin kanssa paikallaan pysymisestä. Mokoman tamma oli jostain saanut piikkikammon ja pelkää se eläinlääkäriäkin siihen malliin, että rauhoittavat olisi ehkä tarpeen. Kohta eläinlääkärimme Timo koputtelikin jo oveen ja suuntasimme kohti Sylvin tarhaa, sillä halusin hoitaa aina vaikeimmat ensin. Minä sain tälläkertaa roikkua narunvarressa, kun Olga tai Otto eivät siihen enää suostuneet. Päätimme hoitaa rokotuksen ulkona, jotta tamma ei satuta itseään mihinkään ja pienen tappelun ja silmien ympäripyöräyttelyjen jälkeen Timo oli tökännyt aineet Sylviin ja totesi, ettei tammassa muuta vikaa ollut. Hieman ruokintaan tehtiin muutoksia, sillä tamma oli ollut viimeaikoina todella väsyneen oloinen. Jospa se korjautuisi sillä.
Muut rokotukset sujuivat hyvin, eikä Boolla tai Pihlalla havaittu mitään ongelmia, joten he pääsivät tyytyväisinä takaisin laiduntamaan. Kaikki muutkin hevoset olivat terveitä. Nalli sai kuitenkin määräyksen hevoshierojalle, sillä sen selkä oli hyvin jumissa ja vaikutti sen askeleisiin todella paljon. Se myös arastaa satulaa hieman, joten olenkin jo epäillyt jäykkää selkää. Ralli meidän hurja ori sai määräyksen käyttää suojia myös ulkoillessaan, sillä riehuu ja liikkuu siellä niin paljon ja sen jalat olivat hieman lämpimät jopa nyt kun haimme sen pienen ulkoilun jälkeen hoitoon. Wimman jalkavaiva ei myöskään ole enää mikään vaiva, eli se on saatu pidettyä hyvin poissa haittaamasta tamman elämää.
Saatuani laskun käteen ja vietyäni sen toimistoon, suuntasin kohti kahvihuonetta, missä O&O joivat kahvia ja olivat nuo ihanat säästäneet sitä myös minulle. Sovimme hieman tallin siivoamisesta muutenkin kuin vain karsinat. Jaoimme myös ratsastuskokemuksia, sillä Almalla treenaaminen alkaa jo tulla korvista ulos minulta ja Otto on niin rakastunut Donniin, kun hän ne yhdet kilpailut orilla meni voittamaan. Suunnitelmanani on kuitenkin usuttaa poika Sylvin kanssa treenaamaan. Olga tykkäsi Pihlasta ja sillä mielellään ratsastelisi, mutta mä halusin sen taas kipuavan Masan selkään tai miksei vaikka Rallin, kun suokeista niin tykkäsi! Kahvihetken jälkeen suuntasimme kaikki omille tahoillemme ja satuimmepa Oton kanssa samaa aikaa maneesiin, minä yllätysyllätys Almalla ja Otto oli Donnin sijaan valinnut (tai määrätty) Masan selkään.
|
|
|
Post by Varpu Kivikko on Nov 14, 2016 19:39:10 GMT
Kisahumua Susikalliossa 9. lokakuuta 2016 Tallissa oli jo täysi tohina päällä, kun harpoin sinne jo aamusta. O&O (eli Olga & Otto) olivat jo heittäneet kotiin jäävät hevoset ulos ja kilpailuihin lähtevät olivat saaneet jäädä sisälle odottamaan puunaamista. Ensimmäinen luokka, johon olimme osallistuneet alkoi klo 10 ja Susikalliolle ajoi noin 3 tuntia, joten aamu todellakin oli vielä varhainen. Näin lokakuussa aurinkokaan ei ollut vielä jaksanut nousta levoltaan. Alma, Ziu, Wimma ja Sylvi odottelivat karsinoissaan. Tänään lähdettiin semmoisella tammaporukalla matkaan, että osasin odottaa vain pahinta. Yksi neiti on todella kömpelö, toinen taas sen verran nuori, että innostuu kaikesta. Kolmas ja neljäs taas ovat PoniTammoja isolla P:eellä ja T:eellä, jotka osaavat ottaa nokkiinsa. Ja kaiken tämän lisäksi meillä on Otto, joka ei osaa naisia käsitellä, saatikka sitten tammoja.
Letittelyn, harjauksen, kiillottamisen ja loimittamisen jälkeen neljä neitokaista plus omistaja ja kaksi uupunutta tallityöntekijää olivat valmiina lähtöön, joten hevoset hevosrekkaan ja menoksi. Wimmalla ja Ziulla oli omat valtataistelunsa rekassa, mutta rauhoittuivat melko nopeasti. "Otto saat istua takapenkillä ja vahtia hevosia monitorista", määräsin ja lähdimme matkaan. Matkan aikana Otto raportoi minua ja Olgaa ponien pienestä kinastelusta ja Alman uteliaisuusyrityksistä Sylviä kohtaan. Sylvi taas näytti hölmöltä omalta itseltään. Pysähdyksiä ei ehditty tekemään, mutta noin kolmisen tuntia ei ollut onneksi liian pitkä matka. Vettä ja heinää riitti koko matkaksi. Olimme perillä kellon näyttäessä puoli kymmenen, joten meillä todellakin tuli kiire ensimmäisen luokan verryttelyyn.
Alma varustettiin ennätysajassa ja Olgan kävelyttäessä tammaa suuntasin maksamaan lähtömaksut. Ostimpa samalla itselleni päivän eväät Susikallion omasta kahvila Tassusta! Kypärän päähän vedettyäni hyppäsin Alman selkään ja kohti verryttelyä. Alma oli Susikallion oma kasvatti, joten muutama susikalliolainen tamman tunnistikin ja moikkailivat verryttelyn laidalta. Alma käyttäytyi todella nätisti, kuten se on käyttäytynyt jo muutamissa kilpailuissa. Olemme menestyneet tamman kanssa hyvin, joten odotin nuorten hevosten luokasta myös hyvää tulosta. Verryttelyssä Alma hyppäsi hyvin, vaikkakin oli hieman tahmea. Kaarteissa laukka hieman kuoli, sillä jäin vetämään sisäohjasta, mutta tarkkaavainen Benjamin huomasi tämän ja uskalsi siitä minulle sanoa. Hyvä niin! Radalla olikin sitten helpompi ratsastaa, kun muisti myödätä ja antoi ison tamman liikkua reippaalla laukalla esteeltä toiselle. Alma oli valpas ja hyppäsi hyvällä ilmavaralla katsoen hyvin paikkansa. Tuloksena nollarata ja aikaankin olin tyytyväinen. Siinä vaiheessa menimme ykköseksi! Pian toinen Susikallion kasvatti meni ohitsemme, mutta loppusijoituksemme oli toinen! Viona sai olla ylpeä jakaessaan ruusukkeita, kun hänen kolme omaa kasvattia olivat nuorten hevosten luokan kolme ensimmäistä. "Kiitoksia vaan hyvästä kasvatista!", vastasin hänen onnitteluihin ja sain vastaukseksi iloisen hymyn ja Alma oikein pusun turvalle.
Mutta liiat hehkutukset sikseen ja kohti Ruskaloikkaa! Tässä välissä ehdin vetäistä eväät naamaan, kun piti hypätä jo Ziu-ponin selkään. Tuo katala tamma oli kävellyt Olgan kädenjatkeena edellisestä luokasta lähtien, joten pääsinkin suoraan hyppäämään selkään ja kävelin tamman kanssa vielä lisää. Siitä oli aikaa kun olin Ziun kanssa kunnolla treenannut, joten pieni "Kuka määrää?"-taistelu käytiin Susikallion pihamaalla. Verryttely sujui kuitenkin paremmin, eikä tarvinnut kahta kertaa pyytää tammaa hyppäämään. Ziun kanssa kun pääsee samaan säveleen, niin kaikki sujuu ongelmitta. Radalle päästyämme tammaa sai hillitä toden teolla, sillä ensimmäinen hyppy lähti niin kaukaa, että pelkäsin jo rohjahtavani esteen päälle ponin ja puomien sekaan. Ylitimme sen kuitenkin puhtaasti ja kiitin Luojaa, että rata sai jatkua. Pienen "Haloo, kuuntele ja hidasta" - pidätteiden jälkeen Ziu jatkoi rataa haluamassani tahdissa ja aika oli ainakin huippu. Puhdas rata lämmittti myös mieltä, mutta itsessään kokonaisuus oli hieman hutiloimista. Tuo hutiloiminen toi meille kuitenkin toisen sijan. Mitäköhän olisi tapahtunut hyvän radan jälkeen?
Wimman ja Sylvin suorituksista ei tarvitse edes puhua. Wimman parhaimmat kisavuodet isoissa luokissa taitaa olla jo nähty. Ehkä sen kanssa onnistaisi vielä pienemmissä, mutta niin monesti ollaan jääty metrin ja 90cm luokissa hännille, että pienemmät esteet kutsuvat jalkavammasta kärsinyttä tammaa, vaikka ikää ei paljoa olekkaan. Sylvin kanssa en todellakaan tiedä, mitä olen tehnyt väärin. Kotona se kulkee ihan hyvin ja hyppääkin hyvin. Kisoissa se jää kuitenkin lähes poikkeuksetta pitelemään jumbosijoja ja näin kävi nytkin. Oli kyseessä sitten 100cm, 120cm tai 140cm niin koskaan ei olla yhteisen elon aikana päästy edes sijoille asti. Vaikka kapasiteetit tamma ovatkin tuolla 140cm tienoilla. Susiloikan toiseksi viimeiset siis ilmoittautuvat. Ehkä pitäisi ottaa joku tehokuuri tammalle ja mennä ihan oikean valmentajan käsittelyyn.
|
|
|
Post by Varpu Kivikko on Nov 14, 2016 19:40:40 GMT
Onnea on oma talli
13. marraskuuta 2016 Rankan valmennuspäivän jälkeen laahustin kohti tallia. "Kiva muuten se sun esittelemä uusi tyttö", huikkasin Otolla huomatessani hänet siivoamassa jo karsinoita. "Joo siis löysin sen tallista ja osas se hevosen karsinaan taluttaa", poika yritti lohkaista jotain vitsiä, mutta minä olin vakuuttunut tytön taidoista. Iiriksen ja Wimman seuraksi oli kiva saada uusi hoitajatyttö, vaikka monen vuoden kokemukseni sanookin, että hänestä taitaa olla enemmän seuraa tolle meidän Otolle. Mua ihan ärsyttää, miksi poika löytää kaikki potentiaaliset hoitajaehdokkaat ennen minua. Nappasin talikon ja kottarit ja suuntasin Rallin karsinaan. Hevonen oli jättänyt jätöksiä, kuin miinoja konsanaan.
"Tarviitteko apua?" Olga huikkasi rehuvarastosta. En ollutkaan huomannut tyttöä, ihanaa kun mulla on ihanat apurit. Omia lapsia kun ei ollut siunaantunut, niin Olga ja Otto, eli kaksikko O&O olivat minun omat lapsimussukkani. "Joo hei jos kehtaat, niin selvitään nopeemmin", pyysin ja Olga tarttui itsekkin talikkoon. "Oon muuten ajatellut omaa hevosta. Siis oikeasti omaa. Siis henkilökohtaista kisaratsua" ja heti perään jatkoin: "siis joo tiedän ostaneeni monta uutta hevosta, esimerkiksi potentiaalinen Melli, mutta kun haluisin ruunan" "Jos mä saan ratsastaa sillä niin siinä tapauksessa" Otto hihkaisi välittömästi. Olga nauroi toisesta karsinasta ja katsoi minua hyväksyvästi. "Mulla on oikestaan jo yksi kiikarissa, tanskalainen puoliveriruuna Afterglo. Kilpaillut Vaativaa A:ta ja hyppääkin hyvin, mutta esteet on ehkä liian hurjia mulle" haaveilin ja sain Otolta myöntävän hymähdyksen. Kun yhdessä olimme ahkeroineet karsinat valmiiksi, niin lähdimme Olgan kanssa hakemaan hevosia yöpuulle.
"Mitäs mieltä muuten Rallin ja Donnin ruunaamisesta? Onneksi jäi pakasteita, mutta eikös rauhoittunutkin vähän, ainakin Ralli" kysäisin Olgalta ja hän kohautti hartioitaan. "No joo minusta ihan hyvä. Sopivat paremmin kaikkien käsiteltäviksi, mitäköhän Iiris on mieltä, kun hänen hoitoheppansa ruunattiin" hän totesi ja meni hakemaan Alman ja Boon. "Toivottavasti se on hänelle ok, sillä homma on jo tehty" mietiskelin ja otin narunpäähän Bellan, sekä Ziun.
Tänään tuli myös suuri hevoslasti. Adinasta olimme ostaneet kolme hevosta: Bella, Vertti ja Omppu. Piikujasta hommasimme potentiaalisen Mellin ja Tuulenpesän kartanosta kotiutimme aivan ihanan Vellamon. Ompun ja Vellamon halusin laittaa pihattoon ja sinne ne jo kotiutuivatkin erinomaisesti. Arttu tallin ainoana orina oli eristetty pääpihatosta pienellä aidalla ja omalla tarhalla, mutta Daisy, Roosa, Vellamo ja Omppu tulivat hyvin toimeen. Vellamo otti selkeästi johtajan roolin ponien joukossa, jota olinkin toivonut. Vertti ja Bella taas tulivat tavoitteellisille poniratsastajille ilahduttamaan heidän arkeaan, mikä ilahdutti esimerkiksi Olgaa.
"Hei ketäs se uusi tyttö, Elisabethkö sen nimi oli, niin alkoikaan hoitamaan?" mietiskelin ääneen tallissa. Varhaisiän dementia taitaa jo vaivata, tuumin. "Hei se on muuten sitten Elisa ja Wimma-diivaahan se", Otto korjasi välittömästi ja minä yritin pistää mieleen molemmat infot. Oton äänestä kuului jopa pientä ihastusta. En kyllä voinut varmaksi mennä sanomaan, kun samaan sävyyn Otto puhui Iiriksestä, mutta toisaalta hormoonithan tolla pojalla hyrrää ja aika näyttää mitä käy.
Tarmo saapui talliin pyytäen minut saunaan. Kutsuin Olgan vielä sunnuntai-illan viinille, kun Otto suuntasi jo kotiinsa. Nainen hyväksyi kutsun ja kävelimme Tarmon perässä sisälle. En voisi olla yhtään onnellisempi tämän hetkisestä tilanteesta, jossa elin. Oma talli, hienoja hevosia, ihania hoitajatyttöjä (ei poikakaan olisi pahitteeksi) O&O lapset ja ihana mieheni Tarmo. Onnea on ihana arki!
|
|